Sinustako metsätalousyrittäjä?

Sinustako metsätalousyrittäjä? ”Koulutuksesta sai hyvän pohjan metsänomistajuudelle ja oman metsän arviointiin.” Heli Martikainen suoritti Samiedussa metsäalan ammattitutkinnon, josta hän valmistui metsätalousyrittäjäksi. Kyseessä on laaja, useasta tutkinnon osasta koostuva opintokokonaisuus. Ensimmäisenä pakollisena tutkinnon osana oli metsäalan työtehtävissä toimiminen. “Piti miettiä itse omaa työympäristöä ja metsänomistajuuteen liittyviä lakeja ja säädöksiä sekä mahdollisia työhön liittyviä riskejä”, Heli kertoo. […]

Kattaus yrittäjyyttä nautittiin hyvässä hengessä

Kattaus yrittäjyyttä nautittiin hyvässä hengessä Olimme Samiedun yrittäjyystiimin tukena järjestämässä tapahtumaa, jossa eri alojen opiskelijat pääsivät mielenkiintoisen yrittäjyyskattauksen äärelle Pohjolankadun kampuksella koko helmikuiseksi päiväksi. Yrittäjyyden maistiaiset -tapahtuma järjestettiin yrittäjyyden kehittäjäopettaja Suvi Levosen johdolla 23.2.2023 ensimmäistä kertaa, ja yhteistyökumppaneina tapahtumassa oli mm. Itä-Savon Uusyrityskeskus. Ohjelmassa oli tärkeää tietoa yrittäjyyteen liittyvistä tukipalveluista ja rahoituksesta sekä mielenkiintoisia, aitoja […]

Samiedu lisää resursseja maahanmuuttaneiden opiskelijoiden työpaikoilla tapahtuvaan opetukseen

Opiskelijoille annetaan työpaikalla paitsi oppilaitoksen ammatillista ohjausta myös S2-kielen opetusta.

Opiskelijoidemme harjoitusyritykset menestyivät yrityskilpailussa

Viivi Art NY ja Luonnosta lähtöisin Ny etenevät huhtikuussa järjestettävään finaaliin.

Miten olisi digikuntoon kesäksi?

Järjestämme eri alojen yrityksille räätälöityjä digimarkkinoinnin koulutuksia.

Media-alan opiskelijat tekivät Samiedun Sanomat

Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat 16-sivuisen lehden alusta loppuun asti.

Samiedun Citypiste muuttaa uusiin tiloihin Sokoksen rakennukseen

Avaamme Citypisteen uusissa tiloissa toukokuun alussa.

Äiti, isä ja tytär ovat tyytyväisiä samiedulaisia – kirjaimellisesti koko perheen opinahjo

Mariannea, Perttua ja Lottaa voi pitää todellisina samiedulaisina.

Taisija Pozdniakova kilpailee Taitaja-finaalissa Espoossa toukokuussa

Merkonomiksi opiskeleva Taisija kilpailee Asiakaspalvelu ja myynti -lajissa

Matkailu- ja ravintola-alan rekrytointitilaisuus Paviljongilla ma 20.2. klo 13-15

Opiskelija, tule nappaamaan itsellesi kesätyöpaikka!